Lastenhuoneet asuntomessuilla

Monen muun asian ohella yksi asia, jota odotin Asuntomessuilta olivat lastenhuoneet ja niiden sisustukset. Tämän vuoden messuilla niitä tuntui olevan suhteellisen vähän. Omat vertailupohjani koostuvat lähinnä Hyvinkään ja Tampereen messuista, mutta muistan viime vuonna nähneeni paljon juuri lastenhuoneiden kuvia Instassa ja blogeissa Seinäjoen messuilta. Voi myös olla, että aika on kullannut muistot. 



Talosänkyjä - ihme kyllä, ei messuilla ollut kuin tämä yksi. Nämä kun ovat olleet viime vuodet niin pinnalla, että odotin niitä löytyvän useammasta kohteesta. Talosänkyhän on superhelppo tehdä myös itse, ja netti on pullollaan ohjeita sellaisen tekoon. Meille tällaista sänkyä tuskin koskaan tulee, sillä pikkuapinamme E roikkuisi varmasti noista yläpalkeista, eikä malttaisi nukkua ollenkaan. 



Mikkelin messuilla muutamassa isovanhempien kodissa oltiin sisustettu huone myös lapsenlapsille. Tämä alla oleva on yksi niistä, talosta nro 21. Huoneessa on käytetty paljon tanskalaisen Done by deer:in tuotteita. Muuten huone oli ehkä hieman liian väritön omaan makuuni.





Nämä kohteen 15 lastenhuoneet olivat todella kauniit. Etenkin nuo akustiikkalevyt seinillä herättivät mielenkiintoni sekä rosoisen näköinen vanha kaappi alakerran lastenhuoneessa. Huoneista jäi pelkästään katsomalla sellainen fiilis, että lapset ovat itse saaneet olla paljon mukana suunnittelemassa huoneiden värimaailmaa.







Kouluikäisten lasten huoneita oli useampi. Sen sijaan taaperoiden tai vauvojen huoneita ei juurikaan ollut. Kouluikäisten huoneissa kiinnitin huomiota työpöytiin. Alakertaamme tulee työ/vierashuone, ja hyvän, mutta erityisesti kauniin työ/tietokonepöydän etsintä on jo nyt mielessä.







Pienen pojan äitinä tämä alla oleva kuva/huone miellytti minua eniten. Meiltä löytyy myös muutama Boblesin tuote, ja E tykkää niistä kovasti. Voimistelurenkaat voisivat olla hyvä lisä uuteen taloon joko lastenhuoneeseen tai vaikka terassille. Tämän huoneen tapetti on myös yksi lemppareistani!



Olihan siellä vielä muutama muukin lastenhuone, mutta valitettavasti omat kuvani niistä ovat hieman kehnoja. Asuntomessut ovat avoinna vielä reilun viikon, 13. elokuuta asti. Suosittelen lämpimästi käymään Mikkelissä! Ideoita sain mukaan roppakaupalla, ja hyviä tarjouksia myös. Ehdottomasti pitkän matkan arvoinen reissu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!